Valtuustoaloite: Kevyen liikenteen väylille lisää roska-astioita

 

Asuin kymmenisen vuotta sitten hetken aikaa remontin vuoksi Vantaan Kaivokselassa. Siellä ilahdutti roska-astioiden tiheä väli, kun koiran kanssa olin liikkeellä aamuin, illoin ja öiseen aikaan.
 
Vastaavasti Nurmijärvellä roska-astioilla ei ole ns. "juhlittu". Niitä on erittäin harvassa, vaikka yleinen siisteys on asukastyytyväisyysmittauksissa aina aivan kärkisijoilla, jos ei peräti aivan kärjessä.
 
Tähän epäkohtaan haluan saada muutoksen. Tässä valtuustaloitteeni asiaa koskien:


Valtuustoaloite roska-astioiden lisäämisestä kevyenliikenteenväylien varsille


Asuinalueen ympäristön siisteys on kyselytutkimusten mukaan yksiä tärkeimpiä asioita kuntalaisten asukasviihtyvyyden kannalta.


Tästä huolimatta esim. Syrjälä-Harjula -alueella sekä mm. Lintumetsän alueella voi kulkea useita kilometrejä, ilman, että kevyenliikenteen tai lähitien matkan varrelta löytyisi yhtä roska-astiaa enempää. Monesti ei löydy sitä yhtäkään.


Tämä on ikävää erityisesti koirien ulkoiluttajien kannalta, kun jätökset pitää korjata pois, mutta niille ei löydy jättöpaikkaa kävelylenkin varrelta.


Pitkien Ely-keskuksen teiden kevyenliikenteenväylien varsilla, esim. Lepsämäntie ja Lahnuksentie, ei ole ainuttakaan roska-astiaa. Ei siitäkään huolimatta, että edellä mainitut tiet ovat hyvin suosittuja ulkoilijoiden ja koiranulkoiluttajien keskuudessa.


Me allekirjoittaneet esitämme, että kunta lisäisi ja hoitaisi roska-astioita merkittävästi kunnan hoitamien kevyenliikenteenväylien ja lähiteiden varsille. Samoin toivomme, että kunta hoitaisi yhteistyössä Ely-keskuksen kanssa roska-astioita Ely-keskuksen vastuulla olevien kevyenliikenteenväylien varsille.



Kalle Mustonen
Kunnanvaltuutettu (kesk.)
Nurmijärvellä 28.4.2021



Asiasta voi lukea myös Nurmijärven Uutisista: 

Valtuustoaloite: Kevyen liikenteen väylille lisää roska-astioita 

 

 

Kommentit