Kolumnini Nurmijärven Uutisissa: "Ylpeästi lande, vai onko sittenkään?"


Tämä kolumnini nousi jälleen esiin Nurmijärven Paikallispolitiikka -ryhmässä, ja ihan syystäkin. Postaan sen siksi nyt myös tähän omaan blogiini.


Kalle Mustonen

Nurmijärvi mainostaa olevansa ylpeästi lande, mutta teot ovat päinvastaisia.

Kyliin rakentaminen on tyrehdytetty. Palveluverkossa on suunniteltu kyläkoulujen lakkauttamisia. Kiinteistöveroa on nostettu ennätysmääräisesti, ja silti kunta mm. irtisanoi haja-asutusalueiden yksityisteiden hoitosopimukset.

Tuntuu kuin kunta tekisi täysin päinvastoin, kuin mitä se mainostaa olevansa – ja ennen kaikkea mitä kuntalaiset toivoisivat sen tekevän.

Samalla Nurmijärvi toimii omaa strategiaansa vastaan. ”Nurmijärvi -positiivinen ilmiö kuntastrategia 2018–2025”, jota kaikessa päätöksenteossa tulee noudattaa (hallitus, valtuusto, lautakunnat, kunnanjohtaja ja virkamiehet) s. 4 lukee: ”Kehittyvät kylät: Elinvoimaiset kylät ovat yksi vahvuutemme. Kylät ovat hyvin saavutettavissa Helsingin seudulla. Kylien vetovoima perustuu maalaismaisemiin ja luonnonrauhaan. Taajamien ympärillä sijaitsevat kylät tarjoavat monipuolisuutta ja taajamille vaihtoehtoisia asuinympäristöjä.

Kylien houkuttelevuuden, kasvun ja kehittymisen turvaamiseksi käytämme maankäytto- ja rakennuslain uudistuksen tarjoamia mahdollisuuksia nopeuttaa ja joustavoittaa kylien maankaytön suunnittelua ja rakentamista kylissä.”

Välillä on aistittavissa, että joissakin päättäjissä tuntuu kuplivan jopa jonkinlainen landeviha. Ajatusmaailma, jonka mukaan kaikki mitä maaseudulla on tai mitä maaseudulle rakennetaan, niin se on automaattisesti taajamista pois.

Näinhän asia ei todellisuudessa ole. Kyseessä on vääristynyt katsontakanta ja maaseutuvastaisuus. Sellaista ei pitäisi päätöksenteossa olla lainkaan.

Eihän kylien asukkaatkaan vastusta taajamien kehitystä. Päinvastoin! Ihmiset ovat tyytyväisiä, kun palvelut lisääntyvät, monipuolistuvat ja parantuvat, minkä taajamien kasvu mahdollistaa. (Kyllä se monien kaipaama junaratakin vielä Klaukkalaan tulee, kun Väyläviraston asettama vähimmäismäärä asukkaita on ensin saavutettu.)

Nurmijärven yksi vahvuus on monipuolisuus, ja monipuolisesti Nurmijärveä tulee myös kehittää. Taajamia täytyy kehittää, mutta nyt painoa pitää laittaa myös kyliin. Sillä taajamat kehittyvät ja ovat aina kehittyneet voimalla, mutta kylien kehitys on viime vuosina tyrehdytetty täysin.

Tämä näkyy jo kunnan taloudessakin. Uusia omakotitaloja ei ole tullut kyliin riittävästi... ja uusien talojen korkeilla hinnoilla on selviö, että uuden omakotitalon rakennuttaja on vähän hemmetin hyvä veronmaksaja. Ja hyviä veronmaksajia Nurmijärvi todellakin kaipaa – suorastaan tarvitsee.

Kirjoittaja on kunnanvaltuutettu (kesk.)

 

 

Linkki:
Nurmijärven Uutiset Kalle Mustosen kolumni

Kommentit